Vuosia mielessä ollut projekti nytkähti liikkeelle, kun ilmoittauduin Työväen opiston kurssille.
Vannesaha oli aivan uusi tuttavuus, mutta ihana sellainen.
Kuinka nopeasti ja vaivattomasti sain sahattua laudasta (1:1) lautaa ja rimaa (1:12) uuteen projektiini. Toissaviikolla sain sahailla aivan rauhassa, kun pääkaupunkiseudun lumimyräkkä oli karkoittanut kurssilaiset. Meitä oli vain kaksi paikalla.
Tänään olen petsannut lautoja ja rimoja Herdinin petsillä. Vuosia vanha petsi oli aivan liian punertavaa eikä uusikaan miellyttänyt silmää, joen päädyin sekoittamaan ”muotituskeaa” ja ”ruskeaa tammea”.
Ihan tyytyväinen en ole väriin, sillä se muuttui kuivuessaan.
Sitten mallailin lautoja ja rimoja seinää varten. Näin väritys näyttääkin ihan mukavalta.
Kauemmin blogiani seuranneet arvaavatkin jo, mitä on tulossa???
Iso urakka, wow!
VastaaPoistaTämä alku vielä helppoa, mutta urakkaa tulee riittämään...
VastaaPoistaAi kuinka mielenkiintoista, taidan arvata mitä on tulossa. Hieno juttu! Missä olet kurssilla, Munkkivuoressako?
VastaaPoistaKurssipaikkana Strömbergin ala-aste. Käsitykseni mukaan aiemmin Munkkivuoressa?
PoistaOnpa siinä puutavaraa! Jännä nähdä mitä tuosta kasasta tulee.
VastaaPoistaToivottavasti joskus saan valmiiksi Pienen talon preerialla.
PoistaHyvännäköistä tuon värivaihtelun kanssa!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaIhania värivivahteita. Näyttää hyvin mielenkiintoiselta projektilta.
VastaaPoistaMielenkiintoista kyllä, mutta aikaavievää.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista