29. heinäkuuta 2019

Miniklubin kesäleiri

Tänä vuonna kesäleiri kesti neljä päivää (ke-la). Omalla kohdallani päivien pituudet venyivät 5-9 tuntisiksi. Pisimpänä päivänä teimme retken Nihtisillan kierrätyskeskukseen. Kiitos, Suski, askartelutiloista. Ja muille leireilijöille ja tietysti Suskille kiitokset seurasta, kannustuksesta ja neuvoista.

Tässä tuotokseni:



 Jo monta kerhoiltaa keväällä väsäsin näitä kukkia , mutta nyt ovat kukkalaatikot täytetyt ja paikallaan.


Carrie ihastelee kukkia sisältä.

  

Laura ja Mary saivat unimyssyt.


Ingallsien kukista jäi paljon ylimääräisiä, niinpä värjäsin ne jälkikäteen ja istutin pienempiin ruukkuihin.
  

Yksi näistä koristaa Mökin 1:12 huussin seinää. Leirin aikana kasvulaatikkokin sai mullan.





Istuintyyny Mökkiin 1:12.


Ensimmäisessä kuvassa näkyvät vielä popcorn astiat, mutta niistä myöhemmin lisää. Mainittakoon kuitenkin tässä, että ne syntyivät Ninnin neuvoilla ja avustuksella.


Kierrätykeskuksen ilmaistukusta löytyivät nämä. Kangasta nalleihin, puuhelmi ruukuksi Ingallseille ja vihreistä helmistä ehdinkin jo tuunata pullon Amandan talon kylppäriin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti