4. tammikuuta 2016

Espanjan terveiset


Lomallamme kävimme tervehtimässä neljä kuukautta Fuengirolassa ollutta tytärtämme. Kauppakeskus Miramarissa oli esillä iso seimi. 
Tässä muutama kuva siitä.












Seimiä oli monissa eri paikoissa. Kävimme myös matkallamme Granadassa ja siellä Arabialaiskortteleissa oli parikin kauppaa, joissa oli seimien rakentamiseen kaikkea mahdollista tarjolla: seimiaihioita, ihmishahmoja, eläimiä, puita, kaivoja ja pientä rekvisiittaa mahdottomia määriä.
 Tässä pari kuvaa.





Mittakaavaltaan nämä olivat ainakin osittain suurempaa kuin 1:12. Toisesta kaupasta löytyi paljon ihan samoja nukkekotikokoa olevia esineitä kuin nettikaupoistakin. Kaupan tilat olivat ahtaat enkä jaksanut tutkia lukemattomia pikkulaatikoita, joissa oli pikkupusseissa kaikkea mahdollista. 

  

Tässä pikkuostokseni.


Tytär oli paketoinut joulupakettiin Miniaturas-lehden ja toisen lehden ideoita (1:1) antamaan. Miniaakkospastaa, sorvattuja cocktailtikkuja löytyi ruokakaupasta ja syödyistä tapaksista laitoin talteen muutamia tikkuja.


Tästä magneetista saa kauniin pöytälevyn.


Amandan kesämökin kellariin ilmestyi toinen hiiri. Toinen puikkelehti ihan oikeasti kuvauksen aikana kellariin enkä tiedä kuinka sen nyt saan sieltä ulos. Vain häntä jäi käteen.


Nämä kuivatut chilit (massaa) saavat ison kokonsa puolesta olla Amandan kuivaamia suippopaprikoita.



Muistoksi Espanjassa vietetystä joulusta toin Herra Hiirulaisella toisenlaisen kinkun.



Pienen korurasian omi Aurora itselleen.


Ingallsin perhe majailee vanhassa Karhusten talossa. Heille saviruukut ja pari ruoka-annosta.


Tytär jäi edelleen aurinkoon muun perheen palatessa pakkasiin.
 Hyvää uutta vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Upea seimi ja kivoja ostoksia.

    VastaaPoista
  2. Vau, mikä seimiasetelma!
    Mukavat tuliaisetkin ja kaikki löysivät heti paikkansa :)

    VastaaPoista