10. huhtikuuta 2015

Maitopeilarit ja harjat

Kerhossa askartelimme pääsiäismaanantaina "maitopeilareita" tai niin me ainakin maalla lapsena kutsuttiin astiaa, jolla haimme naapurin navetan maitohuoneesta maitoa. Maalaaminen jäi kotihommiksi. Maalasin toisen hopeamaalilla alumiiniseksi ja toisen valkoisella emaliseksi. Korkeudeltaan nämä minit kyllä ovat korkeampia kuin mielikuvani oikeista, sillä meillä kävi ohjeen tulkinnassa pieni kömmähdys, mutta ohje löytyy täältä. Pitäisi tehdä vielä yksi oikean kokoinen. 




Toisenkin kansi oli avattava, mutta en malttanut antaa maalin kuivua kunnolla ennen kannen sovittamista => en saanut kantta enää irti rikkomatta koko astiaa. Eipä tuo haittaa.

  


Kotona jo aiemmin tein pari lyhytvartista harjaa. Vinkkiä sain täältä.



3 kommenttia:

  1. Pänikäksi mun lapsuudessa noita maitokuljetusastioita kutsuttiin, taitaa olla eri nimet eri puolella Suomea. Kotonanikin oli monta, kun oli sellainen pienviljelystila. Hienoja harjoja!

    VastaaPoista
  2. Maitotonkka on minulle tutumpi nimi tuolle.. Muistelen, että sekä tuota kokoa eli kannettavaa sanottiin tonkaksi ja se isompi versio jolla maidot vietiin tiensivuun meijeriautoa oottamaan ois ollu maitohinkki... Vai menikö se sittenki just toisin päi..??
    Vaikka niitä penskana tuli rehattua maitokärryyllä tien vartee usiammin ku yhe kerran, nii eipä enää muisti riitä varmuurella sanoo, et kui päi menöö :)

    Harjat on tosi upeita!

    VastaaPoista